Sara Gruen:
Vettä elefanteille
Bazar. 2008
Lainasin kirjan ystäväni suosituksesta. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia kirjasta, joten aloitin lukemisen lähinnä uteliaana.
Jacob Jankowski on 93-vuotias puolalainen mies, joka on tehnyt elämäntyönsä sirkuksessa. Tämä mielellään omissa oloissaan viihtyvä vanha mies asuu vanhainkodissa. Jo kirjan alun prologissa käy ilmi, että Jacobilla on salaisuus. Kun kaupunkiin saapuu sirkus, Jacob muistelee nuoruuttaan. Hän käy läpi, kuinka hän alkujaan nuorena eläinlääkäriopiskelijana ajatuu sirkuksen matkaan.
Takaumat sijoittuvat 1930-luvulle, jolloin Jacob oli parikymppinen. Hänen muistelmistaan käy hyvin ilmi sirkuksessa vallitseva hierarkia. Työmiehet ja artistit liikkuvat omissa porukoissaan. Eläinlääkäriopintojensa vuoksi Jacob nousee nopeasti alakastista eläintenhoitajien arvostettuun kastiin.
Vettä elefanteille -romaani on oikeastaan aika perinteinen tarina rakkaudesta. Sirkuksessa Jacob tapaa Marlenan, joka on naimisissa väkivaltaisen ja mustasukkaisen Augustin kanssa. Tälle kolmiodraaman kehittelylle annetaan romaanissa paljon tilaa. Viehättävintä teoksessa on sen erikoinen henkilögalleria. Jokainen seurueen jäsen on liittynyt sirkukseen omista syistään, kaikilla heillä on omat salaisuutensa, jotka paljastuvat muille tien päällä, yön pitkinä tunteina.
Nostalgisten sirkuskuvausten rinnalla seurataan Jacobin nykyelämää vanhainkodissa. Hän ystävystyy erityisesti erään hoitajan, Rosemaryn kanssa. Rosemaryn nimi muistuttaa Jacobia hänen toisesta suuresta rakkaudestaan nuoruusvuosilta, nimittäin Rosiesta, sirkukseen ostetusta norsusta, joka ymmärsi ainoastaan hänen äidinkieltään, puolaa. Kun Jacob kuulee, että Rosemary on muuttamassa pois eikä enää työskentelisi vanhainkodissa, mies tekee oman siirtonsa. Loppuratkaisu on suorastaan hulvaton ja kapinallisuudessaan viehättävä. Ilman sitä, kirja jäisi ainoastaan yhdeksi kovin tavanomaiseksi rakkaustarinaksi.
Entä mikä se salaisuus oli, johon romaanin alussa viitattiin? Mitä oikeastaan tapahtui sinä päivänä, kun sirkuksen eläimet pääsivät irti? Kuka lopulta tappoi Augustin? Se selviää kahlaamalla romaanin loppuun.
Kieltämättä romaanin loppuosa meni minulta enemmän tai vähemmän kahlaamiseksi. Vaikka romaani oli sinällään ihan viehättävä, ei se jäänyt kaihertamaan mieltäni, kuten lukuelämykset yleensä jäävät. Jos kaipaat rentouttavaa lukemista riippukeinuun tai laiturille, ota tämä kirja mukaasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti